Kuukauden lainaaja (maaliskuu 2008)

Kuinoman lainaajatarinat kertovat Kuinomasta lainattujen tavaroiden kokemista matkoista tai muista elämyksistä. Samalla tietysti tulee kerrottua niiden lainaajistakin.

Maaliskuun kuukauden lainaajana on Antti.

Millaisella reissulla olit Antti?

Flachaussa laskureissulla.

Ja mukana oli jotain Kuinomasta lainattua?

Lapio ja sondi.

Jännä yhdistelmä, miksi lapio ja sondi ilman piipparia?

Mulla oli kaverin piippari, mutta lapiota ja sondia en saanut lainattua kaverilta, joten otin Kuinomasta. Sovittiin kavereiden kanssa että jokainen ottaa koko setin mukaan.

Fiksua! Liian usein jengi ajattelee pelkkää piipparia ja unohtaa sondin ja lapion? Sulla oli siis lainakamaa muualtakin kuin Kuinomasta. Oliko piipaarin lisäksi muuta tavaraa lainassa?

Ei oikeestaan. Tai oli tyttöystävän iPod.

No niin, lainaaminen kannattaa aina. Pääsitkö laskemaan syvää lunta Flachaussa?

Laskettiin paljon rinteiden ulkopuolella, mutta isoja lumisateita ei tullut eikä ollut just ennen reissua. Lumi ei siis ollut kauhean pehmeää, mutta hauskaa kuitenkin.

Aurinko taisi sitten paistaa?

Aurinko paistoi oikeestaan joka pävä.

Sen näkee sitten varmaan naamastakin. Oliko teillä vähäsistä lumisateista huolimatta lumiturvallisuusvehkeet aina mukana.

Joo. Eihän ne mitään mukana paina ja on sitten helpompi lähteä offareille kun ei tarvitse miettiä.

Onko vielä laskureissuja tälle kaudelle?

Jotain lähimäkiä, muttei enää ulkomaanreissuja.

Kiitos Antti. Hyviä ja turvallisia harrastusreissuja kaikille.