Kerro tuotteesta

Varaa tuote

Tuotekuvat
neulekone.jpg

Neulekone Eva KH-830
Yksitasoneulekone, reikäkortinlukijalla

Kuvaus

Yksitasoinen neulekone (tarvikesetteineen), jolla voi reikäkortinlukijan ansiosta tehdä kuvioneuletta (kaksi eri lankaa vaihtaa vuoroa kuvion mukaan) sekä kerto- ja jättösilmukkakuoseja.

Toimii ilman sähköä ja on valmistettu vanhaan hyvään aikaan, jolloin metalliosat tehtiin oikeasti kestämään. Pelittää yhä sulavasti. Huollettu 2000-luvulla.

Setissä kulkee mukana kaksi pikkupainoa, kaksi "kelkkaa", kampa neulojen järjestelyyn, työkaluja silmukoidensiirtelyyn, pingotuskampoja, teline lankoja varten, kierroslaskuri ja paljon muita pikkutarvikkeita.

Koneella voi neuloa ohuita ja keskipaksuja lankoja. Jos haluaa neuloa paksummalla langalla, voi jättää joka toisen neulan lepoon.

Suosittelen harrastajille, joilla aiempaa kokemusta neulekoneista. Voin kuitenkin myös yrittää tarpeen vaatiessa neuvoa alkuun neulekoneen käytössä.

Perustietoa

Valmistaja: Brother? Eva?

Mallinimi: Eva KH-830

Valmistusvuosi: 1960 *
* Arvio, tarkka valmistusvuosi ei tiedossa.

Tuotteen kunto

Toiminnallinen kunto:

Kohtalainen (lievää kuluneisuutta, eron uuteen huomaa, mutta tuote on täysin luotettava ja varmatoiminen)

Yhteisön arvio:

Toiminnallista kuntoa ei ole vielä arvioitu

Sinun arviosi:

Kirjaudu sisään äänestääksesi

Ulkonäkö ja ulkoinen kunto:

Kohtalainen (normaaleja hiusnaarmuja, tahroja, pieniä lommoja ja vastaavia)

Yhteisön arvio:

Ulkoista kuntoa ei ole vielä arvioitu

Sinun arviosi:

Tuotteessa olevat haitat:

  • Suojakotelon kiinnittymiskohdassa pieni palanen lohjennut.

Tuotteen nykyarvo*:

700 euroa
* Hinta, jolla samanlainen ja samassa kunnossa oleva tuote olisi nyt helposti ja nopeasti ostettavissa.

Yhteisön arvio:

Hintaa ei ole vielä arvioitu

Sinun arviosi:

Kirjaudu sisään äänestääksesi
Laina-ajan vahingonkorvaushinnat

Koko tuotteen korvaushinta*:

700 euroa
* Tuotteen nykyarvo on aina ylin korvaushinta. Ylin korvaushinta maksetaan esim. tuotteen hukkuessa tai hajotessa kokonaan.
Lainaamiseen liittyvät tiedot

Lainan maksimipituus:

30 vrk

Toimitustapa:

Nouto omistajalta (Helsinki, 00530)

Lainaushinnat normaalisti:

Sulje

Ensimmäiset 3 vrk:

5 €/vrk

Seuraavat 5 vrk (4. - 8. lainapäivä):

3.5 €/vrk

Seuraavat 10 vrk (9. - 18. lainapäivä):

3 €/vrk

Jatkopäivät 19. lainapäivästä eteenpäin:

2 €/vrk
2-5 euroa/vrk (esim. ensimmäinen viikko 29 euroa)
Näytä tarkemmat tiedot